Kuuntelin tuossa ohjaaja Markku Pölösen haastattelua radiosta ja ei tullut kertaakaan mieleen, että olisin vaihtanut asemaa, sammuttanut kokonaan tai lähtenyt edes pyykkejä hakemaan koneesta. Pölönen on kuitenkin sen verran mukavan oloinen ja leppoisaa kuunneltavaa. Pölösen elokuvia katsoessa, jotka ovat jokainen omalla tavallaan upeita ( lukuunottamatta Emmauksen tiellä ), tulee aina äärettömän nostalginen olotila. Siispä itse ohjaajankin juttuja kuunnellessa se sama tunne iski. Pölösen elokuvista heräävä nostalgisuuden tunne on minulle jollakin tavalla haaveilua jostakin paremmasta ajasta, yhteisyydestä, luonnosta ja ihmisyydestä. Kyse ei ole siis muistelusta, enhän ole elänyt vanhaa aikaa jota elokuvissa kuvataan.

Mutta on olemassa toisenlaistakin nostalgisuutta, sitä johon minulle liittyy vahvasti menneiden muistelu. Kun äsken mainitsin Pölösen elokuvat, jotka ovat uusia, niin toisaalta vanhat kotimaiset elokuvat ovat tällä tavoin nostalgisia, esimerkiksi Komisaario Palmut, Kulkurin Valssi,Suomisen perhe, Tuntematon jne. Tunnustan, että olen suuri Tauno Palo fani jo kolmannessa sukupolvessa. Muistan kuinka viikonloppuisin mummolassa katsoimme äidin ja mummon kanssa vanhoja kotimaisia, niitä joita vielä nykyisinkin Yle esittää uusintoina ties kuinka monetta kertaa. Myös musiikki herättää nostalgisia tunteita, vanhat kotimaiset tangot ja muut iskelmät, joita mummolan radio soitti yhtä varmasti kuin joka lauantainen tuoreen pullan tuoksu. Rölli valittiin nyt suureksi satusuomalaiseksi, eikä mikään ihme. En ole varmaankaan ainoa nuori aikuinen jonka lapsuuden automatkoihin kuului Rölli-kasetti. Pienenä olin myös hyvin ylpeä siitä, että Rölli-sedän (A. Tuppurainen ) pappa asui kotimme lähellä. Sitä samaa lapsuuden nostalgiaa on vanhoissa tv-sarjoissa kuten Dynastiassa, saksalaisdekkareissa ja Napakympissä. Niin ja tietysti Lotto, kuinka istua kyyrättiin kaikki olohuoneessa vahtaamassa niitä palloja ja kuinka se mustekynä, jolla pappa yritti ottaa lehden kulmaan numeroita ylös, ei koskaan viime hetkellä toiminutkaan. " Lapset nyt hiljaa, lotto tulee " ja niin tuli samana iltana sekä Kari Salmelainen että Aulis Gelander meitä morjestamaan. Vaikka jouluun on nyt vielä pitkä aika, niin kai minä rakastan sitä paljon todella siksi, että suurin osa silloin tehtävistä asioista on muistoja menneistä jouluista. Siksi uusia perinteitä on vaikea aloittaa.

Kyllä hieman tuoreemmatkin jutut ovat minulle kovin nostalgisia; joku aika sitten oli luokkakokous joka herätti paljon hauskoja muistoja mieleen ja kaipuun menneeseen. Kyllä, minusta lukio oli ihanaa aikaa.

Ja vielä jotain rakkauteen ja parisuhteeseen liittyvää: minun ei tarvitse olla naimisissa monia kymmeniä vuosia ennen kuin voin nostalgisoida menneillä. Kyllä ne vanhat kuvat, päiväkirjat ja runot toimivat jo nyt. En tiedä onko se merkki jostakin huonosta asiasta. Mutta aion säästää ne samalla tavalla kuin Satumaan, Taunon, Röllin ja barbin elämässäni.